Uutiset

Päänavaus Tuuloksessa

Ei se ihan nappiin mennyt kanta- ja päijät-hämäläisten ensimmäinen Yökuppi. Ratamestarin pahin vihollinen koodivirhepaholainen pääsi iskemään yhdelle rastille ja aiheutti kärkimenijöille tuskaa. Ei voi muuta kuin pyytää nöyrästi anteeksi kaikilta mukanaolijoilta. Tarkoitus oli järjestää nautinnollinen valoshow suppa- ja kangasmaastossa. ...

Asikkalassa Venlojen perässä

Yökupin syyskauden lähestyessä loppua, alkavat vesisateetkin siirtyä muille maille vierahille. Päivä näytti synkältä, mutta Asikkalassa aurinko olisi varmaan paistanut, ellei se oli ehtinyt laskeutua ennen lähtöä. Aika vähän oli maasto ja kartta muuttunut siitä, kun Venlat kirmaisivat Kopsuon metsissä Päijännettä tarkkaillen. Jukolan harjoituskartta oli muuten kääntöpuolella. ...

Rahametsä raikasi

Vaikka kuvassa Lahtisen Tuomolla onkin parta huurussa, niin melko hyvässä syyssäässä kuppeiltu Rahametsän osakisa saatiin kuppeiltua. Nopeimmin A-radan selvitti em. Lahtisen Tuomo hyvällä ajalla jättäen ennakkosuosikit Topin ja Heinosen Mikon taakseen. Samaan aikaan Tuomon kanssa maalin ehti myös Huostilan Anssi, mutta leimantarkistus selvitti että hän ...

Rahametsä raikaa

Lähes tarkalleen vuosi sitten kuppeiltiin samoissa maisemissa ja puolitahattomasti radatkin kiertelevät samoilla kulmilla. Saatetaanpi muutama sama rastipistekin nähdä. Maasto on kuitenkin niin armoton että eipä siitä taida olla hyötyä. Yhteislähtö yhdistettynä yllättävilläkin hajonnoilla takaa että toisia ei kannata tässä maastossa seurailla. Kuppikeskukseen johtava tie on luultavasti ...

Karhumetsässä kajahti

Yökupin osakilpailu nro 11. kirmattiin mukavassa syyssäässä Vierumäen Karhumetsässä. Reilut kuusikymmentä ledipäätä ryntäsi yhteislähdön saattelemana kohti yön haasteita. Etukäteen ratamestari oli ajatellut maaston pitävän porukat melko lailla kasassa, mutta yön pimeys, hajonnat ja rastipisteiden yllättäva vaativuus levitti porukat tehokkaasti ympäri maastoa. C-radan suunnistajat saapuivat maaliin ensimmäisenä. ...

Yökuppi on hyvää harjoitusta

Sammaliston keskiviikkoisen Yökupin 114:sta suunnistajasta osallistui lauantain SM-yösuunnistukseen Kouvolassa peräti 61 lamppupäätä. Jos leikkimielisesti tarkastelemme keskiviikon yökuppilaisia – ja miksi emme tarkastelisi – yhtenä köörinä, oli menestys huimaa: neljä mitalia (joista kaksi Suomen mestaruutta) ja kahdeksan plakettisijaa. Joka viides kuppilaisista pokkasi palkinnon, aika hyvä kenraali ...

Kuppi jatkuu Vierumäellä

Yösuunnistuskausi ei suinkaan lopu viikonlopun SM-kisoihin, vaan lisää yösuunnistusnautintoa on luvassa Vierumäellä keskiviikkona. Karhumetsän maasto on harvalle tuttu. Maastossa on järjestetty iltarasteja joskus 80...90-luvulla ja siellä on allekirjoittanutkin ensimmäisiä iltarastejaan juoksennellut. Maasto on varsin hyvin yösuunnistukseen soveltuvaa eli hyväpohjaista, vauhdikasta ja polkurikasta. Muutama peitteisempikin alue tosin ...

Ratamestarin terkut vol. 2

AM-yökisat tuli ja meni. Pimeän Sammaliston vauhdikkaimmin selätti kokenut yökettu Heinosen Mikko. Muitakin mainioita suorituksia nähtiin ja maasto sai kiitosta laajalta rintamalta. Tänä vuonna makkaratkaan eivät loppuneet kesken. Kiitos ja nähdään taas aluekisojen merkeissä ensi vuonna. Yökuppi jatkuu normaalisti läpi syksyn aina keskiviikkoisin. > Kisasivut (tulokset, väliajat, ...

Ratamestarin terkut

Tämän vuoden AM-yö kamppaillaan Orimattilan Sammalistossa, samassa maastossa jossa käytiin vuoden 2010 SM-keskimatkan kilpailu. Maasto on kiistatta yksi Päijät-Hämeen upeimmista, niin vaativuudeltaan kuin kulkukelpoisuudeltaan. Suurin haaste ratamestarille oli saada C-rata riittävän helpoksi, tässä kuitenkaan onnistumatta. Kaikki radat ovat vaatimustasoltaan todella vaikeita. Tästä huolimatta uskon, että ...

AM-kisat ja normi kuppeilut Sammalistossa

Tulevana keskiviikkona kisaillaan jo perinteisesti Päijät-Hämeen Suunnistusalueen yömestaruuksista Yökupin järjestämän tapahtuman yhteydessä. Käyhkön Jape on laatinut hienot radat maastoon, josta maailman ehkä kaikkien aikojen paras miessuunnistaja on sanonut seuraavaa. Thierry G (FRA): 'Se oli todellinen hittituote (SM-keskimatka, R1 2010). Olin vaikeuksissa jo ensimmäisen 300 metrin ...