Uutiset

Kausi avattu Hennalassa

Vuoden 2013 Yökuppikausi avattiin Hennalan kasarmialueella ”sekavissa” merkeissä. Rakennukset, nurkat, kulmat, katokset, portaat ja muut urbaanin ympäristön elementit aiheuttivat jopa ylitsepääsemättömiä ongelmia. Onneksi rata oli suunniteltu aidatulle alueelle, joten kauas emme päässeet hukkaan. Talvi aina yllättää autoilijat ja avauskisa suunnistajat. Hajontaratojen määrä aiheutti tulospalvelulle hieman hämminkiä. ...

Hennalan Yökuppi

Viikonlopun jälkeen lupapolitiikka on saatu hoidettua ja tämän vuoden ensimmäinen Yökuppi järjestetään Hennalalassa. Kannattaa tulla ajoissa paikalle Upseerikerholle. Kello 21.25 lähdetään siirtymään porttien sisäpuolelle, ja jos silloin et ole paikalla, niin sisään ei enää sitten pääse.

Pysyykö lumi?

Onko enää mikään varmaa? Lämmintä +3 astetta, tuulta 5 m/s ja vettä sataa tihuttamalla. Lumensyvyys on Launeella laskenut huolestuttavasti 34 senttimetriin. Vaikuttaa uhkaavalta, että Vapun Yökupissa joudutaan juoksemaan lumettomassa metsässä, mutta tulevana keskiviikkona on lumitakuu. Ensiviikon osakisaa suunnitellaan kiivaasti. Suunnitelmia on vielä ainakin kahdeksan erilaista, kun ...

Yksi on varmaa, lumi pysyy

Päivät pitenevät ja aurinko lämmittää, mutta lumi se vaan pysyy. Yökupin kauden 2013 alkuun on reilu viikko ja Päijät-Hämeen metsissä on lunta metritolkulla. Ratamestarit haistelevat ja tutkiskelevat, missä maastossa kausi avataan. Paikka tulee olemaan Lahdessa, mutta sen tarkemmin paikkaa ei vielä tiedetä. Paikka päätetään ja ...

Kausi pakettiin

Tämän vuoden korttelikuppi laitettiin pakettiin Vääksyn kanavan kulttuurimaisemassa. Minnakin oli paikalla, tosin reliefin muodossa. Asikkalalaiset ovat piirtäneet hienon kartan kanavan ympäristöstä ja siitä saimme ratamestarin luomuksen muodossa nauttia. Yhteislähdössä oli tunnelmaa ja aurinkokin laskeutui lähtöhetkellä harjun taakse jonnekin Vesijärven puolelle. Muutama sankari kuitenkin luotti omaan ...

Kanavalle

Nyt ei mennäkään millekään radiokanavalle, vaan oikealle Vääksyn kanavalle. Kuppikeskus on jossain Päijännetalon seutuvilla. Kevät tulee kohisten ja jäät lähtevät kohta Päijänteeltäkin. Sitten voidaan kuppeilla Vesijärveltä tuota kanavaa myöten Jyskälään saakka. Mutta vielä on lumi maassa ja jäät kanavassa. Ei mennä nyt jäille, vaan ...

Heinolassa tuulee

Otsikko ei viittaa millään lailla Heinolalaisten poliittiseen eliittiin, vaan ihan suoraan pohjoiseen viimaan. Keskivikon hämärttyvässä ja pimeässä illassa parin pakkasasteen keli tuntui kyllä paljon kylmemmältä. Tähtiniemestä ja Kymen virrasta tuuli toi mukanaan jääveistospuiston hyytävän kelin ja pakkanen oli purevaa. Matin hajonnatkin purivat, joten koodin tarkastus ...

Heinolassa jyrää

Kuten Juice jo aikoinaan lauloi, on Heinolassa sitä jotain. Maanviljelystä käytettävän lannoitteen mukaan nimensä otanut bändi pitää kaupunkia pinnalla Juicen biisin jälkeen. Nykyisinkin kaupunki onkin mediassa lähes päivittäin, tosin ei bändien vaan sooloilun takia. Matti todennäköisesti tarjoaa taas perinteisiin vetoavan kaupungin kiertoajaelun, kylläkin juosten. Pääsemme tutustumaan ...

Mäntsälään

Seuraava korttelikuppi järjestetään Mäntsälän urheilupuistossa. Viikko on nyt ollut korttelikupista taukoa ja kaikilla toivottavasti riittää virtaa. Karttaa on nyt viime viikkoina päivitelty ja toivottavasti kartta on kaikkien mieleen. Jäähalli toimii kilpailukeskuksena ja sen palvelut (WC ja kahvio) ovat käytössä. Radat ovat melko lyhyitä, mutta toivottavasti kaikille ...

Ahtialaan (päivitys)

Seuraava korttelikuppi suunnistetaan Ahtialassa. Kartta on sama, jota käytettiin vuoden 2009 osakilpailussa. Radat ovat perinteistä korttelisuunnistusta, mutta osa rasteista on viety metsän puolelle. A-radalla muutama rasti on viety syvemmälle metsään, mutta muilla radoilla rastit on lähellä teitä ja polkuja. Lunta on metsässä ihan mukavasti, joten ...