Wappu ja kevät 2025 kupiteltu – Yökuppi

Wappu ja kevät 2025 kupiteltu

Vähän erilainen kupittelu, sanoi entinen teekkari, kun yökupin wappuna ratamestaroi. Toisen Salpausselän korkeuskäyriä oli tullut uhmaamaan 67 valopäätä. Osa oli satsannut vapputeemaiseen pukeutumiseen ja säästi hieman nousussa ja matkassa. Toisaalta pukeutuminen kuulosti tuottaneen myös ongelmia matkalla mm. putoavien trikoohousujen muodossa (ensi vuodelle mukaan henkselit…). GPS-viivojen perusteella ainakin pisimmillä radoilla toteutettiin monenlaisia reitinvalintoja, mikä oli ratamestarin ajatuskin.

D-radalla kolmikko Arja, Seppo ja Seija kiersivät radan sopuisasti (?) nuorempien ehkä ollessa jo untenmailla. C-radalla Eerikki piti kiirettä simatarjoilut silmissä kiiluen siihen malliin, että muille jäi vain kuppipisteiden murusia. B-radalla Voimis ja Timo kävivät tiukan kisan piikkipaikasta, kun taas A-radalla Ville näytti GPS-seurannan perusteella karistaneen muut jaloistaan heti alun nousussa.

Kevään kuppikausi päättyi tähän. Elokuun lopulla jatketaan Kärkölästä.

Share: