Seuraavaksi kupitellaan haastavassa Rautakorven maastossa. Kartta on ajantasaistettu kesän Lahti suunnistusta varten. Tarjolla on haastavaa maastoa, tarkkoja rastipisteitä ja jyrkkää mäkeä. Maastossa on syytä olla pimeässä tarkkana liukkauden, kivien ja korkeiden jyrkänteitten takia. Kulku kelpoisuus maastossa on välillä hyvä mutta risukkoakin valitettavasti löytyy.
Kilpailukeskus löytyy osoitteesta Herralantie 287. Parkkipaikka sijaitsee maatilan hallin ympärillä sekä mäelle johtavan tien varrella. Parkkipaikkaa on hiukan niukasti, joten suosikaa kimppakyytiä. Leiman luku löytyy mäen päältä puupinovarastolta, jossa on ollut Ls omatoimirastien parkki.
Lähtö tapahtuu porrastettuna yhteislähtönä, tällä kertaa niin että a-rata lähtee klo 20.00, b-rata 20.02 ja c- sekä d-rata lähtee 20.04. Lähtöön on matkaa noin 500 metriä ja sinne lähdetään siirtymään leimanluku paikalta 19.45. Käykää siis ajoissa ilmoittautumassa. Lähtö tapahtuu pellolta melko jyrkkään mäkeen ja pellon reunassa on pieni oja, joten olkaa tarkkana lähdössä. K piste sijaitsee hakkuuaukon reunalla, jossa on pinkkivalo. K pisteelle johtaa heikko ajoura jos sen kiireeltään löytää. Radoilla on ruotsalaista hajontaa sekä perhoslenkkejä. Rasteilla on vain heijastin ja leimasin koska alueella todella paljon Ls omatoimirastien rastilippuja.
Kartat muoveissa ja kaikilla radoilla 7500 kartta.
A-rata n. 5 km
B-rata n. 4 km
C-rata n. 3 km
D-rata 1,3 km
Tervetuloa