Ennen Finaalia jokainen voi harjoitella Yökurkon ohjeiden mukaan rastinetsintätavat 🙂
Jos pummi kuitenkin tulee, kannattaa lopputuloksen kannalta pummata nopeasti. Ja silloin pitää ns. “rastinetsintätavat” olla syvällä selkäytimessä. Tässä mun yleisimmin käyttämät tavat :
“Viuhkaetsintä” eli kaivetaan taskusta varalamppu ja jätetään se vaikka kannon päälle palamaan ja siitä tehdään räväköitä spurtteja erisuuntiin. Niin pitkälle aina kerrallaan kuin varalampun teho riittää. Ja palataan aina tietty takaisin varalampulle. Jos rasti ei kuitenkaan löydy vaikka 360 astetta on tullut käytyä, vaihdetaan paikkaa. Huom! Tämä ei ole kovin tehokas tapa suppamaastoissa.
“Sektorietsintä” eli juostaan vaan ihan täpöö vaikka kahden metsäautotien välistä maastoa ees-taas, kuitenkin siten, että pikkuhiljaa edetään loogisesti johonkin suuntaan. Itse teen tämän yleensä siten, että jos olen tullut etelästä, niin alan sahata teiden väliä itä-länsi suunnassa, ja etenen kohti pohjoista. Ylivoimaisesti tehokkain tapa löytää rasti polkurikkaassa maastossa.
“Spiraalietsintä” eli pienipiirteisissä ja avoimissa maastoissa paljon käytetty vanha konsti. Valitaan jostain tukeva puu ja siihen kiinnitetään naru, vaikka valkoista pakkausnarua, rulla mieluiten. Sitten mitataan 5 m pituinen siivu ja pidetään narusta kiinni ja juostaan kunnes palataan lähtöpisteeseen. Sitten taas uus 5 m jne… on kyllä ihme jollei rasti tällä tekniikalla jossain vaiheessa löydy. Tämän tekniikan hyvä puoli on se, että alkuperäiseen lähtöpisteeseen pääsee, kun ei enää ota lisää narua, vaan pitää päästä kiinni ja juoksee riittävän kauan eteenpäin. Ja varmuudella palaa jossain vaiheessa lähtöpisteeseen. Huonoa on, ettei tämä tekniikka sovellu kovin hyvin pusikkoiseen maastoon.
Yökurkon oma suosikkini on(oli?) sektorietsintä.