Viimeinen aamu valkeni yhtä sävyä harmaampana. Tai kelle valkeni ja kelle ei. B-sarjan banketti oli A-luokkaa ja vaikutti muutaman henkilön aamuiseen toimintakykyyn. Aamiaiselle päästiin kuitenkin eiliseen Lido-ravinteliin ja siitä Fordin nokka kohti viimeistä treeniä Khatynissä.
Ratamestari Gennadi oli eiliseen tapaan vienyt rastit metsään ja odotti Khatynin joukkomurhan muistomerkin parkkipaikalla meitä. Oli odotettavissa eilistä aamua vauhdikkaampaa maastoa, sillä yhteisen kielen puuttuessa ratamestari näytti rataa ja esitti/äänteli lentokonetta suihkumoottoreilla. Tiukka kolmen illan yösuunnistusblokki sai vauhdin kohoamaan korkeintaan suihkuturbiinin luokkaan, mutta messevää maastoa oli.
Treenin päätteeksi käytiin vielä hämmästelemässä muistomerkkiä – tai pitäisikö sanoa peltomaista muistoaukiota – johon oli pistetty muistopaasit jokaisen sodassa poltetun 186 kylän muistolle. Näky oli osittain vastaava kuin Raatteentiellä.
Jo täysin taas paikallistunut autokuskimme Voimasenko otti viimeisen kurssin kohti Minskin kansainvälistä kenttää, johon vei viivoittimella vedetty ja Suomen teitä tasaisempi baana, joka vieläpä vei vain ja ainoastaan kentälle. Hyvästelyt ihanalle emännälle Hannalle ja laukut ruumaan. Osa suuntasi loungeen maistelemaan viimeisen kerran Valko-Venäläisiä makuja, osa taas heitti läppää Burger Kingin jonossa eilisessä jutussa mainitun Jasse Tuomisen kanssa.
Helsinki-Vantaalle palatessa tuli toinen kuuluisuus vastaan. Passintarkastuksessa näkyi jo kaukaa Huusarin Paxin hymy. Yritimme aikamme jonottaa Paxin jonossa, mutta tarkkana rajavartijana tunnettu Paroni ei päästänyt kiinalaisia turisteja vähällä ja jonossa olisi pitänyt olla varmaankin ½ h.
Ensi vuotta odotellessa, suuntakin on jo selvillä.