Tänä vuonna Yökuppi UG päätti suunnata “kauden päätösreissun” kaupunkiin, josta Marja-Liisa ja Matti kantoi kotiin yhtä paljon olympiakultaa, kuin Suomi on kantanut edellisistä viidestä talviolympialaisista yhteensä. Kyseessä tietenkin Sarajevo, joskin reitti sinne ei ollut kirjaimellisesti suora (ainakaan takapenkiltä koko päivän kuuluneista kommenteista päätellen).
Matka lähti käyntiin totuttuun tapaan Helsinki-Vantaan loungesta, josta Tuxic oli lentokentän ruuhkauutiset kuultuaan varannut meille pöydän kahden fab5 jäsenen vierestä. Loungen jälkeen noustiin sinivalkoisilla siivillä kohti Dubrovnikkia ja koneessa yksi matkaseurueen jäsen yritti vielä elokuvan muodossa sivistää itseään 90-luvun puolenvälin serbiseparatistien ja Bosnian muslimien väleistä. Lopputulema oli, että elokuvasta tuli katseltua 30% ja kuunneltua 100%.
Kroatian Dubrovnikiin saavuttiin Yökupille ominaisesti juuri pimeyden laskeutuessa. Ensimmäinen yö oli tarkoitus viettää Montenegron Kotorissa ja vuokra-automme suunnatessa sinne, reissun treeni/kartta-vastaavalle Hirppicille valkeni, että majoitusvastaava ja isoveli Jusbic ei ollut ikinä käynyt missään matkan kolmesta maasta. Veljesrakkauden yksi monista ilmentymismuodoistahan on tietenkin kisa “kuinka monessa maassa olet käynyt?” ja nyt vuosien mittaan kaventunut rako sai karvaalta (kuin Kroatiasta ostettu kaupan halvin punaviinipullo) maistuvan kolmen maan kaulan. Ensi vuonna mennään maahan jossa Jusbic on käynyt ja Hirppic ei!
Kotoriin kulkeneen auton kyydissä myös ihmeteltiin miten Assuvicille sattuu aina Yökupin reissulle kuukautiset ja katsellessa kuun valaisemia Kotorinlahden ympärillä kasvaneita vuoria, ymmärsimme maan nimen syntyneen varmasti vastaavassa tilanteessa pimeitä hulvattomia vuoria tuijottaessa.
Takapenkin wikipedittäjät tiesi kertoa, että Kotor olisi tunnettu kissoista. Hotellin eteen autoa parkkeeratessa kissoja alkoi parveilla auton ympärillä ja osa niistä osasi kävellä jopa kahdella jalalla.
Reissun ensimmäinen aamu lähti käyntiin normaalisti ennen aamupalaa suoritettavalla sprinttitreenillä. Kotorin kapeat ruutukaavattomat kujat olivat ihanteellinen paikka kunnon sprintille joskin kutosrastin “vallikuja” hämmensi monia juoksijoita.
Maittavan aamiaisen jälkeen nokka suunnattiin kohti koko maan toista metsäsuunnistuskarttaa. Alkumatkasta ihmettelimme, miten vuoret olivatkin muuttuneet aamun valkeudessa vaaleiksi. Ehkä maalla pitäisi olla eri nimi yö- ja päiväaikaan.Matkan aikana mietittiin myös kuinka matkan aikana täytyy järjestää monet juhlat: Alcicin kihlajaiset, Hirppicin naimisiinmeno, Jusbicin 15v hääpäivä, Voimicin eläköityminen, Koikkicin mitalit, Kristicin KäTy ja Assicin synttärit. Takapenkillä närää aiheutti jostain syystä itsestäänselvyys, että jos esität avoimen kysymyksen, niin saat erittäin avoimen vastauksen.
Žabljakin maastoa lähestyessä keli alkoi huonontua voimakkaasti. Osa alkoi miettimään jo harjoituksen ajaksi autoonjäämistä kun ajoimme ehkä kilometrin pituiseen tunneliin ja tunnelin täytyi olla jonkinnäköinen taikaportti kun sen jälkeen aurinko paistoi ja linnut lauloi. Seurueen odotukset alkoivat samalla nousta harjoituksen järjestelyihin ja minimi olisi viinikauppa maalin lähettyvillä, seurateltta pystytettynä, sauna, palju, live-seuranta ja GPS-liivit. Mitään näistä ei saatu toteutumaan, mutta reilussa 1,5 km vedetty treeni tarjosi silti herkkua, joskin kovin suomalaistyyppisessä paketissa, mustikoineen päivineen.
Tuxic hyppäsi jälleen rattiin ja tarkoitus oli ajaa pieni matka ruokapaikalle ja sen jälkeen vaihtaa kuskia. 2h, lukuisien piktoreskien maisemapaikkojen, ruskan parahduksen ja turvallisen pilven läpi ajamisen jälkeen löysimme eväspaikan 50m Bosnian rajasta. Saimme siis syödäksemme suunnitelmien mukaan Montenegron puolella lokaalia ruokaa kaminalla lämmitetyssä piharakennuksessa. Paikan emäntä oli niin tohkeissaan yleisöryntäyksestä, että otti mainosmateriaalikuvat notkuvista pöydistä ja ihmispaljoudesta.
Juuri automatkalla oli ollut puhetta, että näillä matkoilla ei ollut 16v aikana käynyt mitään onnettomuuksia ja ruokapöydässä tapahtui se pahin. Puheenjohtaja siirteli innokkaana tavaroita pöydällä ja täyteen kaadettu punkkulasi kaatui pöydälle ja Hirppicin syliin. Ainavalmis kunniapuheenjohtaja Tuxic oli tilanteen tasalla ja hörppi läikkyneet punkut pöydältä ja tarjoitui imemään Hirppicin shortsitkin kuiviksi.
Matka jatkui Bosniaan, tai niin luulimme. Rajanylityksen jälkeen oli iso kyltti “Tervetuloa Serbian tasavaltaan!”. Uusi kuski paineli euroopan yhtä pääväylää entistä turvallisemmin, väistellen vastaatulevia pientareen puolelle. Kaikki pienetkin uuden asfaltin paikat käytettiin nesteytykseen/pelkojen poistoon.
Sarajevoon saapumisen jälkeen käytiin iltakävelyllä katsomassa WW1 alkamispaikkaa ja sen jälkeen olikin suurin osa valmiita vaakatasoon.