Ensimmäisen majoituksen wifin heikkoudesta johtuen päivittäinen raportointi vaihtui kerralla kulutettavaan tietopläjäykseen.
Matka lähti käyntiin melko perinteisesti. Erästä matkan jäsentä kaipailtiin matkakeskuksen kupeessa hitusen vaille neljä, mutta puhelinyhteydellä ilmeni, että poschu kurvaa kentälle yksistään. Vielä muiden seitsemän noustessa koneeseen ei ollut tietoa, ehtiikö kahdeksas jäsen matkaan, mutta loppujen lopuksi mies ei ollut edes viimeinen koneeseen nousija.
Berliinistä Mersu alle, Voimis rattiin ja peli normaaliksi. Hirpan ja Krissen yhteistyöllä muodostama 1. reeni vaikutti alkuun kartalta, johon oli unohtunut piirtää 9/10 karttamerkeistä. Loppujen lopuksi maastosta ei löytynyt edes kaikkia piirrettyjä symboleitakaan. Mutta jotain metsästä sentään löytyi. Nimittäin kämmenenkokoiset (jätetään ihmisen ikä avoimeksi) “tarantellat” olivat verkottaneet liki jokaisen puun välin ja odottivat verkkonsa keskellä hypätäkseen reppariin. Ja se seitti ei ollut mitään lukinseittiä vaan jotain 10 x lujempaa. Täten termi ”seitinohuet” saikin tällä matkalla hiukan uuden käsityksen. Lisäksi Hirpan opettamaa toista Puolan kielen sanaa kaikui Berliinin eteläisillä kankailla useasti (ks. otsikko).
Reenistä nokka kohti Puolaa. Saksan puolella pystyi vielä ihanasti keskustelemaan, eikä sometukselle ollut tarvetta, mutta rajalla asfaltti muuttui rahtusen saumallisemmaksi ja keskustelu oli vaikeaa. Oli siis pakko ottaa kännykät esiin.
Majoittumisen jälkeen Krisse & Hirppa alkoivat virittää yökupin toista liveseurantaa ulkomailta. Ensimmäinen tapahtui kai vuosia sitten Latviassa. Prepaid-hankinnat eivät sujunut ihan ongelmitta, mutta etenkään jälkimmäisenä mainitulla ei ollut mitään ongelmia käydä kysymässä respasta jelppiä viidettä kertaa tunnin sisään. Kun puhelimet oli viritelty, otettiin suuntima yö-MM:iin, jotka olivat siis poikkeuksellisesti jo ensimmäisenä iltana. Näin jokaiselle tuli ensikosketus Puolan maastoihin pimeällä. Paikalliset suunnistajat olivat järkänneet mainiot puitteet kisalle, kolmen minuutin lähtöväleineen. Mukana juoksi myös liuta paikallisia.
Maasto oli paikoin hyvinkin haastava vihreine alueineen, mutta toisaalta heijastimet olivat asteen smurffeja hohtavammat. Osaa kisailijoista hämäsi kuulakärkikynällä piirretty aitaus keskusrastin kohdalla; muoto ei kuulemma täsmännyt lainkaan. Tosin yksi valittajista kuuli myös aidan sisältä villisikojen röhkintää, vaikka paikalliset sanoivat, että aita pitää ne nimenomaan ulkopuolella. UG-toimituksen saamien tietojen mukaan Jape saattoi sekoittaa oman – viime vuosina hyvin harvinaisen – vinkuvan hengityksensä villipossuun. Mutta toisaalta on mainittava, että samainen mies oli jo ensimmäisen päivän aikana tuplannut viimevuotisen reissun treenimäärän.
Pitkän päivän päätteeksi oli ihana yllätys nähdä huoneittemme käytävä täynnä telmiviä teinejä, jotka pitivät jatkuvaa älämölöä. Tästä viisastuneena seuraavaan hotelliin UG hankki jokaiselle omat kerrokset. Silleen Madonnan Kämppi-tyyliin.
Seuraava aamu valkeni moboillen. Ehkä reissun paras maasto, jossa pääsi verestämään myös old-school suunnistuksen saloja. Nimittäin pihtileimasimilla. Muutama erittäin tekninen alue ja osittain taas villiä ravia.
Iltapäivä menikin paikallisen järjestäjämme kiertokävelyllä Wrotsvaffin (Tuukalle Wroklaw) keskustassa. Wojciech Dwojak esitteli nähtävyydet ja lähti järkkäämään illan yöreeniä. Osa halusi kovasti vielä shoppailemaan, osa ei. Shoppailijat palasivat autolle tyhjin käsin ja jokaisella vastustajalla oli kassillinen paikallisen futisseuran fanikrääsää.
Kiertelyn päälle tosiaan vielä yöreeni, jossa oli hiukan samaa henkeä kuin ensimmäisessä Saksan harjoituksessa. Ei liikaa tavaraa kartalla. Ilman heijastimia olisi mennyt ehkä tuplasti aikaa.
Lauantai aloitettiin vierailulla Wojciechin kotona, jossa juotiin kahvit, kuunneltiin Poznan vs. Wroclaw väittely ja erään oli aivan pakko somettaa Wojciechin läppärillä. Kaikki tietää kyllä kuka (Koikka).
Kaffien päälle vauhdikas metsäsprintti naapurimaastossa. K-pisteelle parkkeeratessa oli vähällä, ettei jouduttu osallistumaan paikalliseen hölkkätapahtumaan. Sen sijaan Tuxi keksi, että vedetään suunnistustreenin päälle lyhennetty rata uudestaan, täpollä, yhteislähtönä. Lähtöpaikalla ilmeni, että matkanjohtaja olikin vain innokkaana lähettämässä ja vastaanottamassa urheat kolme kisailijaa maaliin.
Kaiken kaikkiaan on sanottava, että Wrotsvaffin järjestelyt olivat ns. maailmanluokkaa.
Reenistä suihkun kautta kohti toista matkamme kohdetta, Poznańia. Matkan aikana tuli taas esiin, että Voimis adaptoituu paikalliseen ajokulttuuriin parissa päivässä 100%:sesti. Kaveri on niin taitava kuski, että saa parkkihallissa renkaat vinkumaan vaikka auto on paikallaan ja kuski jo autosta ulkona.
Jape keksi matkan varrella ehtymättömän Nutella-purkin. Purkki pysyi täytenä ja ainakin koostumus oli yhdenmukainen.
Poznańin alkuiltaan kuului Tuxin ja Koikan 15 s of fame paikallisen Jekyll & Hyde -musikaalin mainospläjäyksessä ostoskeskuksen tanssilattialla, majoittumista omiin kerroksiin hotelliin, sprinttausta hämärän rajamailla ja saunomista ”suomalaisessa” saunassa. Sauna oli sinänsä lämmin, mutta hiukan liian moderni ja löylykiulu puuttui. Onneksi suomalaisilla oli keinot tehdä siitä suomalainen mm. unohtamalla pyyhkeet ulkopuolelle ja järkyttämällä näin henkilökunnan naispuoleisen jäsenen.
Ilta päättyi yöhyrrän MM-kisoihin ja palkintojen jakoon. Seitinohuesti.
Viimeiselle päivällä oli varattu alkuun sprinttiä ns. itäblockissa. Eli siis korttelisuunnistusta idässä. Seuraavana oli vuorossa neljä päivää odotettu Krissen kiertoajelu Berliinissä. Alkuun keskitysleiriä, perään muuria, Brandenburgin porttia, Checkpoint Charlieta ja Gestapon pääkonttoria. Brandenburgin portilla käytiin väittely kummalla puolella muuria ollaan, kun ollaan itäpuolella.
Ja sitten kotiin. Myöhässä.
Yöhyrrän MM-tulokset (historian teknisin alusta):
Aspartiini 27,2 s
Hipsu 25,3 s
Alessio 16,4 s
Koikkuli 10,5 s
Kristus 1,6 s
Hepsukka 1,0 s
Tuixu 0,7 s
Täten siis viime vuoden double champion-perinne jatkui.