Kauden listauksia – Yökuppi

Kauden listauksia

Taas on aika listata vuoden merkittävät Yökupin maineteot. Yökuppi on taas jyrännyt syksyn ajan mainetta ja kunniaa osallistujien kesken ja sen ovat tarjonneet loistavilla järjestelyillään ja upeissa puitteissaan eri seurojen ratamestarit avustajineen. Kevät sai siis hienon jatkon!

Jyräystä on niitetty myös maailmalla ilkkapeltoloiden, esaoravien, esahuttusten, marikateinien, yäkurkojen ja kaikkien muiden henkilöiden välityksellä.

Kausi alkoi oman logon valmistumisen aikoihin ja samalla Yökuppi muuttui viralliseksi yhdistykseksi. Logon suunnitteli suunnistuksestakin tuttu Mari Aarikka.

Heti kauden alkuun Wallinin Jouni Hollilanmäessä ja Suomelan Late Pariisissa ratamestaroivat orimattilalaismaastoihin vaativat radat, joilla suunnistajat saivat hyvän ja nautinnollisen alun yösuunnistuskaudelleen. Kevään päätteeksi Laineen Make tarjosi Lakeakalliolla jo perinteikkään vaihtoehtoisen Wapun.

Keväällä ilmestyneessä Orienteering Today-lehdessä oli pulskan pituinen juttu Yökupista. Päätoimittaja Kjell-Erik Kristiansen vieraili Tönnön korttelissa ja innostui jutun tekemiseen tähän kansainväliseen lehteen.

Syksy alkoi perinteisesti Kari “Kookoo” Käyhkön taatun laadun merkeissä. Lahti-Suunnistuksessa usealle tutuksi tullut perinteikäs Rautakorven kartta ei ainakaan helpottunut lampun valokiiloissa. Silti Bäckmanin poika painoi mäissä kuin uroshirvi, ainakin aikansa perusteella.

Elokuun viimeisenä viikkona olikin sitten kauden yksi kohokohdista, ainakin sohvasuunnistajille. Juha “Jusbelius” Hirvosen Hälvälän rata miljoonine suppineen tarjosi live-seurannan myötä ihmetystä/iloa/itkua/vatsanväänteitä ja kaikkea muuta mahdollista kotisohvilla seuranneille. Varsinkin Lehtisen Juuson paluu kolmen vartin seikkailun jälkeen tasan samaan paikkaan polulla, kuin mistä oli lähtenyt oli saavutus, ei ehkä tarkoitus kuitenkaan? Joka tapauksessa Hälvälä osoitti taas haasteellisuutensa ja voin todeta kommentoinnin kotoa käsin olevan hirmu helppoa (itse olin siis koneen ääressä).

Syyskuun alussa Yökupin karavaani siirtyi ensimmäistä kertaa historiansa aikana Pukkilan kamaralle. Vidqvistin Jouni isännöi huippuliigan jälkimainingeissa osakilpailun Iilijärven haastavassa maastossa. Olosuhteet ja puitteet olivat yhdet kauden hienoimmista.

Syyskuun loput osakisat löytyivät Nastolasta, Hollolasta, Asikkalasta ja Lahden Rälssistä. Tapahtumien järjestäjät jälleen A1-luokkaa ja itse tapahtumat sen mukaisia.

SM-yön jälkeen heijastimia haettiin Heinolassa ennen Yökupin järjestämää Päijät-Hämeen Suunnistuksen AM-yökilpailua. AM-yössä organisaatio tuttuun tapaan kypärineen hääriskeli viileässä illassa valkokankaalle heijastettujen tulosten ja aktiivisen kuulutuksen tuodessa suuren kilpailun tuntua.

Toiseksi viimeisen tapahtuman järjesti Mikko “Reituls” Reitti Ahvenaisen supikossa. Sitten olikin jo Tapanilan perinteinen päätöstapahtuma saunoineen, makkaroineen ja mehuineen. Voimis-Jokinen ilmoitti jo varhaisessa vaiheessa, että finaalissa saa sitä mistä on aina haaveiltu eli yösuunnistusta reilummilla matkoilla. A-radan rapian yhdentoista kilometrin matka sai kovimpienkin sällien selkämykset märiksi ja pitkän matkan kokeilu saanee jatkoa tulevaisuudessa.

Kaudella oli yksi osakilpailu vähemmän kuin vuonna 2008, mutta suoritusten määrä kasvoi reilulla kymmenellä, nyt 806 suoritusta. Keskiarvoksi tuli lähes 57 suoritusta/osakilpailu.

Näillä eväin kohti joulua ja Korttelia. Ensi vuodelle on kaksi ratamestaria jo varmistanut halukkuutensa toimia tehtävässä, joten ainakin pari tapahtumaa tulossa.

Share: