Pieni kysely Penan taustoihin kirvoitti miehen kertomaan monipuolisesti historiastaan:
Nuorena Kainuussa asuessani harrastin hiihtoa, korkeushyppyä, pöytätennistä ja pelasin B-junnuissa koripalloa, suunnistelin lähinnä ns. iltarasteilla, mutta eniten olin kuitenkin kiinostunut jääkiekosta, jota pelasin 10 vuotiaasta aina B-junnuihin, joskin hyvä ura katkesi pahaan jalan loukkaantumiseen ja lätkä jäi sikseen.
Lahteen muutettuani 1971 sitten istuinkin 14 vuotta peräkkäin Kiekkoreippaan pelejä katsoen ja harmitellen, että olisihan se mukava pelata tuolla kentällä. 14 vuotta ja vain kaksi matsia jäi katsomatta! Kahdeksankymmentäluvun alussa olin viisi vuotta vetämässä squashia Lahden kortteliliigassa ja pelasin itsekin viisi vuotta pari kolme kertaa viikossa. Sitten mukaan astui taas hiihtoharrastus ja hiihtelin pitkänmatkan hiihtoja (Finlandia, Pogosta, Bomba jne.).
Lottovoitto osui 1989, kun rakensin Nastolaan ja 1990 mietin, että mitähän sitä rupeaisi harrastamaan täällä “maalla”. Näin iltarasti-ilmoituksen ja ei muuta kuin Rakokiveen rasteille ja tulihan sitä reilu 2 km:n radalla viivyttyä lähes 2 tuntia. Mutta minut oli heti myyty suunnistuksella. Harrastuksesta, kilpailusta ja seuratyöstä tulikin lähes elämäntapa, joka jatkuu edelleen.
Suunnistuksen lisäksi urheilupuolella harrastan nykyisin uintia sekä hallissa että avannossa, pyöräilyä, hiihtoa, kuntojumppaa ja tietysti vaellusta luonnossa. Mitään suuria saavutuksia piirinmestaruuksien paremmin en ole koskaan urheilussa saanut, mutta ennen kaikkea suunnistuksen myötä erittäin mukavan ison ystäväpiirin ja se on varmasti parasta antia mitä suunnistusurheilu voi tuoda.
Ihannemaastoni on mahdollisimman kuviorikas, ei hirveitä korkeuseroja sisältävä maasto, josta puuttuvat polut ja tiet (En ole polkujuoksija ja iltarasteillakin harvoin käytän polkuja vaan valitsen aina metsäreitin). Ykkösmaastoni on Pariisin kartta ja myös uusi Sammaliston kartta on kivunnut suosioon.
Myös ratamestarina kuviorikas maasto antaa paremmat edellytykset hyvälle ratasuunnittelulle. Jokaiselle rastivälillehän olisi löydettävä houkuttimeksi pari kolme eri reittivaihtoehtoa, joista se yksi tietty on nopein. Näin suunnistuksesta tulee etusija ja sitten se juoksuvauhti ja rastityöskentely.
Tulevaan yökuppiin vähän 10-pisteen vinkkiä:
A-radalla reilun kilometrin pitkällä 11-12 rastivälillä oikean puolinen tien kautta oleva reitti varmaan houkuttelee yösuunnistajaa, mutta ratamestari yrittäisi mieluiten suoraan kallioiden kautta tai vasemmalta soita pitkin, suothan ovat nyt suht kuivia juosta. Mielenkiintoista katsoa jälkikäteen reittihärvelistä valintoja ja väliaikoja..
B-radan keskivaiheella on yhdellä rastivälillä vihreää; kannattanee kierrellä pikku harmaita pitkin, sillä vaikka kuinka pöpelikössä kyttäisi kompassia on vaara, ettei pysy suunnassa ja taas pusikosta pienipiirteiselle avokalliomaastolle tullessa olinpaikan paikantaminen voi olla hankalaa.
Katsotaan miten Huhmarmäessä käy!