”Mä vihaan heijastimia” ja muita sattumuksia kevään viimeisessä osakilpailussa – Yökuppi

”Mä vihaan heijastimia” ja muita sattumuksia kevään viimeisessä osakilpailussa

Yökupin kevätkausi saatiin päätökseen Tiirismaan kupeessa. Tällä kertaa pidemmillä radoilla tarjoiltiin perhosia vaativammalla rinnealueella ja B-rataa lukuunottamatta tutustuttiin myös Keskikankaantien itäpuolen suppiin. Karttojen tulostuksessa arvio meni optimistisuudesta huolimatta pieleen ja vielä tiistai-iltana selviteltiin lisätulostusta, jotta kaikille ilmoittautuneille riittää oikea kartta. Lopulta tällä kertaa maastoon kirmasi 99 lamppupäätä selvittämään ratamestarin luomuksia. Lähdössä oli havaittavissa jopa jukolamaista tunnelmaa. Maalissa monelta kuului positiivisena palautteena ”hyvät radat”, kehuttinpa jopa inhimilliseksi. Joillekin nousua oli liian vähän (laitetaan tämä korvan taakse), toisille sitä oli vähintään riittävästi ja mäki oli jopa isompi kuin miltä näyttää. Osalle numerot (sekä pienet että suuret) olivat yllättävän vaikeita ja numerot 9 ja 6 näyttävät tosiaan numeroilta 9 ja 6 (vai 6 ja 9) myös kartta ylösalaisin. Muutama mietti, että pitäisi opetella suunnistamaan ja eräs herra kertoi vihaavansa heijastimia. Liekö ratamestarin heijastimien ei-aina-niin-näkyvä sijoittelu ollut osasyyllisenä tähän. Kaikki suunnistajat saatiin kuitenkin hyvissä ajoin omin voimin pois metsästä.

A-radalla Topi näytti muille kantapäitä ottaen voiton Hermannin ollessa toinen. Kolmannesta sijasta käytiin kirikamppailu ja sija haettiin Eikan ja Karin kesken. B-radalla kärkikolmikko Janne, Juha ja Sami tuli maaliin 7 sekunnin sisällä. C-radalla käytiin myös tiukka kirikamppailu. Noa ja Joonas eivät saaneet eroa toisiinsa ja jakoivat kärkipaikan (epäselväksi jäi, kumpi lopulta leimasi ensin), Maarit selvällä erolla kolmantena. D-radalla ensikertalainen Sara näytti mallia muille ottaen selvän voiton. Seuraavina Jukka ja Päivi.

Muutama kyseli kuppipaitalistan perään. Pj Koikka oli unohtanut listan (pahoittelut siitä). Jos haluat paidan, laita pj Koikalle viesti ( koikka(at)phnet.fi ), missä kerrot paidan mallin (naisten/miesten) sekä paidan koon.

Kiitos kaikille osallistujille. Seuraavan kerran yökuppia syyskuun alkupuolella Mäntsälässä.

Mari&Jykä

Share: