Tuohijärvi suoritettu – Yökuppi

Tuohijärvi suoritettu

Kevään toinen Yökupin osakilpailu suunnistettiin kauniissa, mutta koleahkossa kevätsäässä, josta navakka tuuli teki vielä purevamman. Lähtöviivalla olikin monenlaista varustusta. Osalle +1C tarkoittaa T-paitakeliä, toisilla oli takki päällä ja pipo syvällä korvien päälle vedettynä. Lähtöviivalla oli mukavasti porukkaa, yhteensä 93 valopäätä.

Ratamestarin ennakon mukaan tarjolla olisi vauhdikasta avokalliosuunnistusta, höystettynä muutamilla tarkoilla rastipisteillä, eikä kukaan maaliintulijoista tätä väitettä kiistänyt. Gps-jälkien perusteella eniten haasteita suunnistajille oli aiheuttanut kahden ensimmäisen rastin hajontahässäkät sekä peitteisemmille alueille sijoitetut rastit 211, 218 ja 229. Pääasiassa radoista tuli ihan positiivista palautetta, maustettuna rehellisillä “seuraavan kerran kun Ahvenainen on ratamestarina, taitaa mulla olla muuta menoa” -kommenteilla.

A-radalla Topi kävi nappaamassa voiton, vaikka kuulemma kunto on huono, suunnistamassa ei ole käyty ja melkein kaikkia rasteja tuli pummattua. Veteraaneille meni muutkin palkintopallisijat, kun Petri ja Aapo tulivat alle minuutin Topin jälkeen maaliin. Edellisen osakilpailun voittaja Antton Koivisto jäi ratkaisevan 3 min jo ykkösrastilla.

B-radalla nuoruus oli voimaa, kun Elmo jatkoi voittoputkeaan. Elmon taktiikkana näytti olleen “vauhti korjaa virheet”, sillä gps-käyrään näyttäisi tulleen jonkin verran ylimääräisiä koukeroita. Kakkossijan nappasi viime viikosta ryhdistäytynyt Väksy, joka otti maalileiman juuri ennen “kävellen” radan kiertänyttä Hermannia.

C-radalla Onni nousi kovalla loppukirillä voittoon ennen Noaa. Kärkikaksikko näyttäisi kimpassa pummanneen 3. ja 4. rasteja. Joonaksen tasainen suoritus riitti kolmossijaan.

D-radalla kärkikolmikko teki vahvaa yhteistyötä eikä rastien löytymisessä ollut suurempia haasteita. Sepolla voimat oli loppu jo lähtöpaikalle kiipeämisen jälkeen ja viimeiset mehut imettiin hakkuuaukealla maalista kilpailukeskukseen siirtyessä.

Ensi viikolla kaikki joukolla Pesäkallioon testaamaan ratamestarina Yökuppineitsyyden menettävän Lauri Laineen ratoja! Ja syksylle on vielä vapaita ratamestaripaikkoja jäljellä. Rohkeasti vaan mukaan ratamestaritoimintaan, sillä uusia ratamestareja tarvitaan!

Share: