Mäntsälä mielessäin – Mäntsälän jälkipelit – Yökuppi

Mäntsälä mielessäin – Mäntsälän jälkipelit

Korttelikupin eteläisin rasti leimattiin Mäntsälän selkeässä, joskin tuulisessa säässä. Matkaan lähti 41 osallistujaa ja myös sama määrä saatiin takaisin. Suurempia porinoita ei teltalla kuultu, joten ratamestari olettaa, että radat ainakin pääosin maistuivat kuppilaisille.
Pieniä haasteita oli esiintynyt leimasinten ja heijastinpulikoiden bongaamisessa, vaikka itse rastipiste oli jo löydetty. Yhdessä tapauksessa porttina toimineen rastipisteen leimasin olikin vieressä olleen puun oksassa. Tarkoituksella lätkiä ei piiloteltu, mutta asutusalueella ei niitä myöskään ihan näkösälle jätetty ilkivallan välttämiseksi. Yksi leimasin olikin irronnut alustastaan, tosin tähän oli syynä ajan hampaan iskeminen kiinnityksiin.
Näistä haasteista huolimatta voittajatkin saatiin selville. A-radalla keulille ehti Aapo laina-emitin siivittämänä, vaikka metsärastit olivatkin alkuun hieman yllättäneet. Hopea- ja pronssisijat menivät Mikolle ja Janille. B-radan kärkeen ampaisi Vesa, kakkosena Mäntsälän nuori lupaus Eero ja kolmanneksi Olli-Pekka. C-radan selvitti ripeimmin Markku, toisena Antti ja kolmantena vankalla kokemuksella Paavo. Onnittelut voittajille ja kiitokset osallistujille!
Kaikilla otsalamput ovat varmasti jo viritelty kohti öisiä metsiä, mutta yksi korttelikierros on vielä jäljellä Villähteellä, jonne siirrämme kuppikapulan Sannalle ja Antille.
Share: