Yökupin Nastolan tapahtuma järjestettiin tänä vuonna Selkolan kartalla samasta paikasta kuin viime vuoden Kärmesuon nimellä ollut tapahtuma. Radat lähtivät kuitenkin toiseen suuntaan, joka suunnistusmaastona ei ole metsänhoidollisesti varsin aktiivisesta lähihistoriasta johtuen tällä hetkellä yhtä nautinnollinen kuin viimevuotiset kartan itäosat. Tälläkään kertaa kiviä ei myöskään kannattanut liikaa laskeskella, vaikka mainitsi joku niinkin polkua edetessään tehneensä. Iitin puoli ylimaakunnallisen hiihtoreitin pohjoispuolella ei suoranaisesti kerännyt kiitosta edellä mainitusta metsänhoidollisesta syystä. Suoraviivaisin reittivaihtoehto, jonka moni tuntui usein ennakkoluulottomasti valinneen, oli siellä melkein poikkeuksetta kulkukelpoisuudeltaan selvästi huonompi.
Kaikilla radoilla nopeimmat menijät olivat tuttuja nimiä aikaisemmista tapahtumista ja hyviä suorituksia nähtiin muutenkin laajalla rintamalla. Nuorten poikien menoa A-radalla oli taas hienoa todistaa, aivan kuten muidenkin nuorten suunnistajien tekemistä kaikilla radoilla kokeneita yökuppilaisia haastaen ja peitoten. D-radalla oli tällä kertaa muutamia erityisen nuoria suunnistajia ja hekin suoriutuivat hienosti maaliin tiukan minuuttikamppailun käyneiden konkareiden perässä.
Sorakuopan reunamilla ollut kuoppa-rasti aiheutti osalle haasteita, moni oli suoraan suunnalla mennyt kuulemma ensin hyvinkin läheltä ohi. Vertaistukea ja konkreettista apuakin oli kuitenkin valtaosalle tarjolla, kun B ja C rata menivät molemmat saman rastivälin kuopalle, ja viimeistään polku pian rastipisteen takana pysäytti. Viimeisinä lähteneet joutuivat toki sitten pärjäämään itsenäisemmin. Sai ratamestarikin tästä osansa vielä illan päälle rasteja hakiessaan kun ilman kunnon kompassia ja pienehköllä otsalampulla juurikin kuopan ympäristössä aikansa harhaili. Rannekellon digitaalinen kompassi ei Silvan peukalokompassia vielä syrjäyttänyt, tosin sen kalibrointi olisi saattanut auttaa asiaa.
Kiitokset runsaslukuiselle yökuppipoppoolle osallistumisesta (93 suunnistajaa), kelikin oli viime vuotta miellyttävämpi kuten ennakossa jo toiveikkaasti ja meteorologien ammattitaitoon luottaen kirjoitettiin. Tapahtumapaikasta pohjoiseen Jääkirkkovuorella löytyisi vielä hienoa mutta ainakin vielä toistaiseksi kartoittamatonta suunnistusmaastoa – jos se saataisiin kartalle niin Selkola Part 3 olisi ehkä vielä paikallaan, no aika näyttää…
Joonas & Heikki