Voimiksen edellinen legendaarinen yösuunnistusmuisto on jostain 80-luvulta. Tällöin hävisin Merikarvialla SM- (ei liity tämänpäivän Helsingin Sanomien Fingerporiin) yösuunnistuksessa toiseksi viimeiselle noin tunnin. Silloin maalissa odotti isä, nyt poika.
Hirvosten kuppikisasta olin aikaisemmin vain kuullut, en osallistunut. Kimmo tarjosi gps:sää, jota en valitettavasti ottanut. Nyt sille olisi todella ollut käyttöä. Rata näytti hyvältä ja varmalla reitinvalinnalla polkukierto oikealta ykköselle. Aukolla olevan ison supan kautta varmistus paikka aukon reunapolulta. Kumpareen kautta tasaista ja parin supan kautta rastille. Tässä vaiheessa Tatu ja Niko haahuilevat ja kyselevät sijaintiaan. Jatkan matkaa, koska tiedän rastin olevan edessäpäin. Sitten ei mikään ihan täsmää. No, jatkan matkaa, palaan takaisinpäin, pyörin ja hyörin. Ehkä noin vartin jälkeen otin suunnan kohti itää ja ajattelin selvittää missä olen. Joku polku tuli alle, mutta kartalta en sellaista löytänyt. Suunta oli suunnilleen oikea, joten jatkoin sitä. Tässä vaiheessa lamput tehot pienemmälle, koska sijainnista ei mitään havaintoa. Iso risteys, edelleenkään ei sopivaa kartalla? Sitten sähkölinja polunristeyksessä. Jes, sijainti paikallistettu kartan alareunassa.
Uusi suunnitelma ja suunta rastille viisi. Se löytyi aukon puolelta, vaikka mielestäni kartalla se on suppa puskassa? Suunta kutoselle. Ison polun yli ja matkanmittaus rastille asti. Lippua ei pienestä pyörimistä huolimatta löydy, joten antaa olla. Uusi suunta kohti maalia.
Neljännen poikittaisen tien jälkeen eteen pitäisi ilmaantua maali ja autojen parkkipaikka. Mutta mutta. Eteen tulee vihreää puskaa ja sen takana “uusi” aukko? Ei s…na. Takaisin tielle ja sitä etelään. Siellä vastaan pitäisi tulla K-piste. Tuleekin risteys, jota en taaskaan paikallista kartalta? No suunnitelma itään, koska maali kartan itäreunalla. Postilaatikko 77? Nyt selvitän paikan kysymällä. 77 tien päässä onkin tyhjä talo, mutta puutarhan takana loistaa ikkunassa valo, siis sinne.
Näinhän ei käy kuin elokuvissa. Pimpotan ovikelloa ja kysyn rouvalta, voisiko hän kertoa ja näyttää missä heidän talonsa sijaitsee. Yllätys yllätys, ei onnistu, olen pihalla. Onneksi löydämme yhteisen urheilukentän, jonne on matkaa 950 metriä ja se on kartalla, yes. Kiitos tässä vaiheessa Piilolantie 95:n rouvalle. Olipa sopiva nimi tuollakin tiellä. Kilometri tietä urheilukentälle ja olen TAAS kartan reunalla. Varmalla tievalinnalla parin risteyksen kautta maaliin.
Aika reilu tunti ja rasteja löytynyt yksi. Tästä luottavaisin mielin kohti viikonlopun 25-mannaa.