Aamulla heräsimme virkeinä ja saimme kuulla isäntäperheeltä, että 800 metrin korkeudessa on optimaaliset olosuhteet nukkumiselle. Maittavan aamupalan jälkeen lähdimme haukkaamaan happea ja hakemaan eilisiä rasteja metsästä. Jusbeliuscu ja Krissescu kohtasivat heti alkumetreillä lammaspaimenkoirat, jotka ärhäkkäänä olivat edelleen vartioimassa laumaansa. Rastit saatiin kuitenkin haettua haukkujen kera ja lähdimme turismokierrokselle linnaan Sinaijaan vajaan puolen tunnin ajomatkan päähän. Parkkipaikalla Jusbeliuscun täydennyslaatoittaessa parkkipaikan reunaa kuuluisa nähtävyys muutti nimensä Crapulan linnaksi. Crapulan linnasta teimmme havainnon vuorille nousevista gondoleista ja osa meistä vaatimalla vaati, että kerran kun Romaniassa ollaan, kyyttiin on päästävä. Kävimme ostoksilla Penny-marketissa, jonka parkkipaikalla pidimme picnikin. Jatkoimme paikalliseen hiihtokeskukseen, jossa rohkeimmat meistä hyppäsivät gondolihyttiin, mammareiden Koikkascun ja Krissescun tyytessä nauttimaan auringosta paikan päällä.
Noin tunnin päästä saapuivat rohkeat gondolicscut valloittamasta 2100 m:n huippua näkemättä yhtään kovasti kaivattua murmelia. Maisemat olivat olleet ruskamaiset. Matka jatkui kiireellä majapaikkaan, jossa Vickillä oli ollut lounas valmiina ties kuinka kauan odottamassa meitä. Söimme paikallista maittavaa perinneruokaa kanakeittoa alkuruokana ja pääruoaksi kanaa ja porkkanalla höystettyä riisiä. Lounaan jälkeen vedimme pikkupäikkärit, joiden jälkeen oli aika lähteä päivän harjoitukseen.
Harjoitukseen oli matkaa noin 7 kilometriä, mutta isäntäväen mukaan matka kestäisi 30 minuttia. Asfalttitien vaihtuessa roomalaisten aikaiseksi soramukulakivitieksi alkoi matkan kesto valjeta. Matkan varrella todettiin, että Hanna Ekola voi vaihtaa kappaleensa sanat “vielä on villihevosia” -muotoon.
72-vuotias isäntämme harppoi noin 1000 metrin korkeudessa olevalle lähtöpaikalle rivakin askelin meidän roikkuessa peesissä. Hirppascu oli laskenut etukäteen radalla olevan n. 250 metriä nousua ilman lähtöpaikalle menoa. Maalissa kinasimme keskenämme, kuka oli juossut ratansa oikein, koska osa porukasta ei löytänyt rastia nro 5 koskaan ja osa jätti lopusta etukäteen suunnitellusti loppurastit käymättä. Selvisi, että osa olikin jo etukäteen päättänyt, etteivät löydä 5:sta etsien sitä aivan väärästä paikasta. Paikallinen suunnistusseura Metropolitan sport club eli isäntäväkemme Galateanun perhe kolmessa sukupolvessa haki rastit pois treenin päätteeksi.
Majapaikassa Vickillä oli pannu ja Lucianilla kesäkeittiön grilli kuumana. Varmoin ja kokenein ottein puugrillissä kääntyivät possunkyljykset, kanafileet ja 90-vuoden historian omaavat romanialaiset micit Assuscun kaipaamien jauhonakkien jäädessä jääkaappiin. Maistelimme päivällisen valmistumista odotellessa jälleen tsuicaa, joka ei aivan heti ollut loppumassa isännän 100 pullon varastosta.
Tsuican voimin Voimiscu kertoi tarinaa lempinimensä Voima-Heikki takaa ja tarina palasi Lemmenjoelle ja vuotavaan veneeseen. Vielä kuulijoille ei aivan selvinnyt koko tarina, mutta voima liittyi vetten päällä kävelyyn ja Starwarsiin.
Isäntäväen poika Horia, joka eilen illalla yllätti meidät tietämällä Lahden kaupungin Kuusysin kulta-ajoista, liittyi tyttärensä kanssa päivällisseuraamme. Annoimme tyttärelle Fazerin mustikkasuklaata ja siitä tyttärelle muistui mieleen, kuinka hän oli pitkään halunnut nähdä karhun ja näkikin sen mustikkametsällä. Sen jälkeen Horia kertoi nähneensä jo 4 eri kertaa karhun samoissa metsissä, joissa juuri olimme suunnistaneet. Syötyämme mukitolkulla proteiinia ja juotuamme riittävästi hyvästelimme Horian ja Adelan ja toivotimme heidät lämpimästi tervetulleiksi Suomeen, jossa Assuscu lupasi kokata heille maittavia aterioita Voimiscun sähkögrillillä ja Alescun majoittaessa heidät. Toivottelimme hyvät yötä Lucianille ja Vickille ja vetäydyimme kirjoittamaan päivän epistolaa ennen nukkumaan käymistä.