“Jos pummi kuitenkin tulee” – Yökuppi

“Jos pummi kuitenkin tulee”

No tulihan se. Tarkasti ne oli finaalin alla opiskeltu, herra Yökurkon (kuvassa) teesitykset nimittäin. Vaikkei fyysisesti aivan ottipäivä ollutkaan niin mitään meriselityksiä en pysty itselleni myymään jos tekee virheitä maastossa, jossa alun kolmatta sataa kertaa on kartta kädessä paineltu laikka punasena.

Se siitä. Päästään itse asiaan, eli Voimis – tää ei jää tähän. Kun kartalta pöllitään puolensataa vesiviivaa niin siitä ei edes hallituksen jäsen selviä pelkällä olankohautuksella. Siitä huolimatta, ja jostain kumman syystä, tuloslistan kärkipäässä kekkaloi jannu (olevinaan niin nopia ettei meinaa ehtiä kuvaan), joka on huhupuheiden mukaan ollut jopa Yökuppia suuremmissa (en usko) kinkereissä tällä kaudella pokkaamassa arvometallia.

Yhtä kaikki, Tapanilan finaalikuppi on mielestäni kannuksensa ansainnut myös vuosiksi eteenpäin. Puitteet kauden viimeiseen otatukseen ovat makkaroineen ja saunoineen parasta mitä näillä kulmilla on tarjota. Radatkin olivat tällä kertaa varsin miehekkäät, näin sen pitääkin olla!

Finaali siis käytiin ja osanotto oli runsasta. Vuoden 2009 saldoksi saimme jälleen uuden kausiennätyksen suoritusten määrässä. Tästä ja kaikesta muusta Yökuppi ry:n kuluneesta vuodesta kertoo lähipäivinä (rakastettu ja) vihattu puheenjohtajamme Tuxi Tuxilainen.

Korttelikuppia odotellessa.

Share: