background

Uutiset

Selkolan toinen takana, nähdäänkö enää kolmatta?

Yökupin Nastolan tapahtuma järjestettiin tänä vuonna Selkolan kartalla samasta paikasta kuin viime vuoden Kärmesuon nimellä ollut tapahtuma. Radat lähtivät kuitenkin toiseen suuntaan, joka suunnistusmaastona ei ole metsänhoidollisesti varsin aktiivisesta lähihistoriasta johtuen tällä hetkellä yhtä nautinnollinen kuin viimevuotiset kartan itäosat. Tälläkään kertaa kiviä ei myöskään kannattanut liikaa laskeskella, vaikka ...

Soidinsuon ennakko

Yökuppikaravaani siirtyy vaihteeksi Orimattilaan. Kuppipaikkana on Soidinsuun alue Karkkulassa, osoitteessa Helsingintie 694. Opastus Helsingintieltä n.7 kilometriä Orimattilasta länteen. Ei sisätiloja. Käytössä on tänä vuonna kartoitettu täysin uusi maasto, jonka ensimmäinen tapahtuma oli Orimattilan iltarastit kesäkuulla. Maaston korkeuserot ovat pienet ja pohjakasvillisuus on syksyn pakkasten ja sateiden ...

Selkolan ennakko

Yökupin tämän vuoden Nastolan tapahtuma järjestetään samasta paikasta kuin viime vuoden Kärmekallion monille varmasti märkänä ja kivisenä mieliin jäänyt tapahtuma. Radat ovat kuitenkin pääosin eri kartanosassa, jossa tosin kiviä riittää sielläkin tavallista enemmän. Maasto on suurelta osin hyväkulkuista mutta tarkkuutta vaativaa. Sääennuste puolestaan näyttäisi tässä ...

Riihelässä mukana yli 100 yösuunnistuksen ystävää

Riihelän kupin keskuksena toimi varsin eläväinen ja moderni Salpakankaantien liikekeskus. Taukoamaton sade toi tapahtumaan oman lisämausteensa. Onneksi lämpötila pysytteli lempeissä lukemissa, joten ihan mahdottomaksi homma ei kelin puolesta mennyt. Sateesta huolimatta ratoja kiersi yli 100 osallistujaa – iso kiitos kaikille mukana olleille! Riihelän tiheä polkuviidakko ...

Riihelän ennakko

Seuraava yökupin osakilpailu käydään Riihelän hyväpohjaisessa ja polkurikkaassa maastossa. Alueen luonteesta johtuen radat ovat runsasrastiset. Maasto on myös turvallinen paikka aloittaa yösuunnistusharrastus. Lyhyimmillä radoilla maasto rajautuu Hämeenlinnantiehen sekä Riihelän ja Salpakankaan tien asuinalueisiin, joten kauas ei pääse eksymään ja polkuja pitkin pääsee lähelle rastia. Kaikki ...

Kuikkavuoren salaisuus

Eilen kirmattiin yökuppia 99 osallistujan voimin, ihan ei päästy Heinolassa satasen kerhoon.  Kuikkavuoren maasto ei tainnut jättää ketään kylmäksi. Jälkipuintia käytiin aktiivisesti ja eri skenaarioita pummeille käytiin läpi. Yhtenä niistä, että voisiko Kuikkavuoressa olla magneettisia alueita sekoittaen kompassit" Tämä jäi kuitenkin illan aikana mysteeriksi... Mutta itse kisailuun; A-radalle ...
background

Tulevat tapahtumat

22.10.2025

Orimattila, Soidinsuo

IlmoittautuminenIlmoittautuneetTulokset

Säännöt / Ohjeet

Tarkoitus tarjota hyviä ja vauhdikkaita yö- ja talvisin korttelisuunnistusharjoituksia kaikenkokoisille ja -ikäisille seuraan, sarjaan ja sukupuoleen katsomatta sekä kehittää suunnistajien yösuunnistustaitoja.

Radat:

Korttelikuppi 2025
A-rata, vaativa, matkana n. 6-7 km
B-rata, helpompi, matkana n. 3-4 km
C-rata, helppo, matkana 1,5-2 km

Yökuppi 2025
A-rata, vaativa, matkana n. 6-7 km, tavoiteaika 45-60 min
B-rata, vaativa, matkana n. 4-5 km, tavoiteaika 40-50 min
C-rata, vaativahko, matkana n. 2-3 km, tavoiteaika 25-35 min
D-rata, helppo, matkana n. 1,5-2 km, tavoiteaika 20-30 min

Lähtö ja hajonta
Yhteislähtöinä, ryhmälähtöinä tai väliaikalähtöinä, hajontalenkein tai ilman. Korttelikupissa lähdöt 18:00-19:00, mikäli ei ole yhteislähtö.

Rastit
Rasteilla heijastin, lisäksi voi olla rastilippu tms.

Leimaus
Emit-leimaus käytössä.

Ratamestariohje 

Navisport-ohje ratamestarille

Ilmoittautuminen
Osakisaa edeltävään maanantai-iltaan klo 23:59 mennessä Navisportin kautta (linkki kupin sivuilla). Tämä siksi, että ratamestari ehtii tulostamaan oikean määrän karttoja. Jälki-ilmoittautumista varten ota yhteys ratamestariin ja varmista, että karttoja riittää.

Tulokset ja tiedottaminen
yokuppi.net

Pisteiden laskenta
Radan voittaja saa 1000 pistettä ja kaksi kertaa voittajan aika antaa nolla pistettä, minimi pistemäärä hyväksytysti radan kiertäneille on kuitenkin 400. Laskukaava:
1000 - [(kilpailijan aika - voittajan aika) / voittajan aika] x 1000
Järjestäjät (max. kaksi henkilöä) saa 999 pistettä. Lopputuloksiin lasketaan 10 parhaan osakisan pisteet.

Osallistumismaksut 2025
8 €/kisa. Yökupin kausikortti 80 €. Yhteiskausikortti (kortteli- ja yökuppi) 110 €. Korttelikuppikausikortti 50 €. Emit-vuokra 1 €/emit. 20-vuotiaat ja nuoremmat 0 €.

Kausikortti EI sisällä kuppipaitaa. Paidan voi tilata erikseen 15 €:n omakustannehintaan myöhemmin ilmoitettavalla tavalla.

Maksutavat
Yökupin tili Orimattilan Osuuspankki, IBAN: FI11 5308 0720 0794 72 / Yökuppi ry.

Smartum liikunta- ja kulttuurisetelit, maksu Smartum-saldon kautta, Edenred, ePassi ja MobilePay käyvät maksuvälineinä.

Viitenumerot
Maksaessasi tilille käytä ehdottomasti seuraavia viitenumeroita:

Yökuppi kertamaksu, 30407

Yökuppi kausikortti, 30504

Korttelikuppi kertamaksu, 30300

Materiaalimyynti (varusteet), 30708

Palkinnot
Yökupin 2025 ratojen kolme parasta miestä ja naista palkitaan. Palkittavien tulee olla ottanut osaa vähintään seitsemään osakilpailuun kyseisellä radalla. Jokaiseen Yökupin 2025 osakilpailuun osallistuneet henkilöt palkitaan. Lisäksi Yökuppi on perinteisesti muistanut stipendillä nuorta, joka on osoittanut erityistä kiinnostusta yökupittelua kohtaan.

Kausikortit 2025 (lupa nimen julkaisuun saatu)

Korttelikuppikausarit 2025

* Ahvonen Elina

* Jernberg Joonas

* Mashina Anna

* Nousiainen Katri

Yhteiskausarit 2025

  • Aaltonen Kati
  • Anttonen Mikko
  • Alhokankare Annika
  • Einonen Päivi
  • Eurén Ari-Pekka
  • Halme Antti
  • Halme Lauri
  • Halme Sanna
  • Hirvonen Juha
  • Hirvonen Kimmo
  • Hirvonen Leena
  • Hirvonen Salla
  • Hurmalainen Miikka
  • Hämäläinen Ari
  • Hämäläinen Jani
  • Jokinen Heikki
  • Järvinen Tuomas
  • Koivuniemi Kimmo
  • Koivuniemi Kirsi
  • Kokkinen Kari
  • Laiho Juha-Matti
  • Lahdenvirta Pasi
  • Lavia Asta
  • Lavia Seija
  • Lassila Marko
  • Lehmusvuori Tomi
  • Leinonen Timo
  • Lepola Antti
  • Leppänen Kristian
  • Lindberg Aapo
  • Liukkonen Jari
  • Lohikainen Timo
  • Palo Juha
  • Palo-Järvinen Maria
  • Pelkonen Päivi
  • Rantalainen Anna-Lea
  • Rantalainen Arja
  • Rantalainen Tuija
  • Sappinen Seppo
  • Stranden Ilkka
  • Suhonen Kauko
  • Suominen Harri
  • Tahvanainen Anu
  • Talja Joni
  • Tuomala Tuukka
  • Uusitalo Suvi-Päivikki
  • Väkeväinen Mika

Yökuppikausarit 2025

* Arvela Kirsi

* Blomqvist Patrik

* Blomqvist Peik

* Blomqvist Peter

* Kaartokallio Antti

* Koponen Simo

* Kukkonen Saara

* Laine Markku

* Leinonen Sami

* Lehtonen Timo

* Vennelä Simo-Pekka

* Salo Tommi

* Suomela Juha

* Tuokko Jyrki

* Yrjölä Jukka

* Yrjölä Mikko

Oletko maksanut, etkä löydä nimeä listasta? Laita viestiä s-postiin koikka(at)phnet.fi ja ilmoita samalla, annatko luvan nimesi julkaisuun tällä sivustolla.

Kausikortit 2024, (lupa nimen julkaisuun saatu)

Yhteiskausarit 2024:

  • Alhokankare Annika
  • Anttonen Mikko
  • Eurén Ari-Pekka
  • Gaasenbeek Nathan
  • Halme Antti
  • Halme Lauri
  • Halme Sanna
  • Hirvonen Juha
  • Hirvonen Kimmo
  • Hurmalainen Miikka
  • Hämäläinen Ari
  • Hämäläinen Jani
  • Jokinen Heikki
  • Järvinen Tuomas
  • Karetjoki Jouni
  • Koivuniemi Kimmo
  • Koivuniemi Kirsi
  • Kokkinen Kari
  • Lahdenvirta Pasi
  • Laiho Juha-Matti
  • Lainio Teppo
  • Lavia Asta
  • Lavia Seija
  • Lehmusvuori Tomi
  • Lepola Antti
  • Leppänen Kristian
  • Lindberg Aapo
  • Lohikainen Timo
  • Palo Juha
  • Palo-Järvinen Maria
  • Pelkonen Päivi
  • Rantalainen Anna-Lea
  • Rantalainen Arja
  • Rantalainen Tuija
  • Sihvola Aino
  • Stranden Ilkka
  • Suhonen Kauko
  • Tahvanainen Anu
  • Tervonen Harri
  • Tuomala Tuukka

Yökuppikausarit 2024

  • Ahvenainen Timo
  • Arvela Kirsi
  • Blomqvist Patrik
  • Blomqvist Peter
  • Hirvonen Salla
  • Kohonen Janne
  • Kukkonen Saara
  • Laine Markku
  • Lehtonen Timo
  • Leinonen Sami
  • Määttä Henri
  • Mönkkönen Mikko
  • Nurminen Hannu
  • Pohjola Jussi
  • Ristolainen Janne
  • Salo Tommi
  • Talja Joni
  • Tuokko Jyrki
  • Tuokko Mari
  • Turva Jukka
  • Väkeväinen Mika
  • Yrjölä Jukka
  • Yrjölä Mikko

Yhteiskausarit 2023 

  • 47 kpl


Yökuppikausikortit 2023

  • 20 kpl

Pistetilanne

Yökuppi 2025

A-rata
SijaNimiPisteet

1

Laine Ville

8674

1000(0)9851000548833801860816836995

2

Latonummi Hermanni

8221

10001000513840760721917977914579

3

Hirvikallio Joni

7993

1000100010001000100099310001000

4

Hämäläinen Jani

7767

748(0)831(501)736999700686610855706(496)896

5

Hirvonen Juha

7250

999696735857(465)(407)722489680731(400)538803

6

Kokkinen Kari

6863

560685737537847585674693(400)676(529)869

7

Lindberg Aapo

6644

908874855794817804838754

8

Yrjölä Aaro

6162

9241000880829791945793

9

Koljonen Antti

5976

7339084007118897227070906

10

Joentausta Pontus

5880

763680676628499487759540848

11

Hirvonen Kimmo

5004

523572(400)531400400418400(400)500614(400)646

12

Lehmusvuori Tomi

4920

796704778780541556765

13

Ahvenainen Timo

4846

784855999682634892

14

Koivuniemi Kirsi

4729

522572400499(400)400400400503405628

15

Karjalainen Joonas

4297

5267395344005935060999

16

Reitti Ari

4197

5215606574004000576400683

17

Järvensivu Oula

3965

9106686437441000

18

Sipilä Turo

3884

907907694539837

19

Kaartokallio Antti

3360

547400680485432816

20

Kiiskinen Petri

3312

499781658974400

21

Hämäläinen Ari

3151

904989667591

22

Huostila Tommi

3145

564400771693717

23

Reiman Niklas

3070

763685430400792

24

Silvonen Tomi

2444

906683855

25

toivonen juuso

2167

400615578574

26

Määttä Henri

2078

889539650

27

Marttinen Aatu

2076

652659765

28

Kukkonen Saara

1821

782499540

29

Vartiainen Oliver

1781

579400802

30

Pökälä Samuel

1189

7894000

31

Lahtinen Tuomo

1000

1000

32

Tuokko Mari

999

999

33

Tervala Miska

908

908

34

Ala-Heikkilä Elias

899

899

35

Saarela Benjamin

897

0897

36

Järvinen Tuomas

891

891

37

Väkeväinen Vili

863

863

38

Jokela Juha

856

856

39

Peltola Ilkka

819

819

40

Stenlund Daniel

816

816

41

Järn Martti

800

400400

42

Hakala Nuutti

752

00752

43

Friman Eemeli

740

740

44

Sarkkinen Timo

721

721

45

Sarkkinen Eetu

541

541

46

Frisk Tatu

400

400

47

Laiho Juha-Matti

400

400

48

Jokinen Antti

400

0400

49

Kauppi Ville

400

400

50

Lahti Johanna

400

400

51

Lainio Teppo

0

0
B-rata
SijaNimiPisteet

1

Nurmela Eevert

9230

1000100097283410001000(631)972771930751

2

Kiljunen Eikka

9208

(436)1000862971991849974884944892841

3

Jokinen Heikki

9096

9999321000972(691)881878966714849905

4

Väkeväinen Mika

8793

842970919960942783758860897862(723)

5

Kiljunen Eemeli

8615

8969429919121000709739(691)853700873(673)(648)

6

Halme Antti

8473

841806(0)736977903(727)872931794745868

7

Rantalainen Anna-Lea

8204

(697)742762914954985750(641)859765710763(420)

8

Sami Leinonen

8001

896738764917937(560)722(602)630850849698(615)

9

Tahvanainen Anu

7809

871722805849810897712697681765(569)

10

Tuominen Rasmus

7752

81195282951810008101000883949

11

Laiho Juha-Matti

7600

930781785999893638842633(456)524575

12

Leppänen Kristian

7255

599784599(534)801894576712752539999

13

Hirvonen Salla

7238

637724772847694722558(0)728768(401)788(495)

14

Lehtonen Timo

7086

87091099610000759899877775

15

Blomqvist Peter

7009

(549)738725632744876(405)(438)655699614720606

16

Hurmalainen Miikka

6931

(454)(447)671781820612547589799661772679

17

Blomqvist Patrik

6749

900590804748893(400)716442631400625

18

Kiljunen Juha

5854

7220994904878873694789

19

Uusi-Simola Arto

5560

710729839704806625485662

20

Lavia Asta

5515

400423452682519400(400)999651512477(400)(400)

21

Lahdenvirta Pasi

5297

400400828519650686489439486400

22

Yrjölä Mikko

4852

(400)536533521400400400665552400445

23

Palo Maria

4805

745930850830767683

24

Arvela Kirsi

4396

581(0)400400(0)400414400464400456481

25

Blomqvist Peik

4377

400400400750779594400654

26

Viljakainen Jesse

4307

959971920816641

27

Laine Markku

4301

0400425999501410568463535

28

Lassila Marko

4201

400426400408567(400)400(400)400400400400(400)

29

Leinonen Timo

4180

4004245370400431666522400(0)400

30

Talja Joni

4127

400(0)400400400400400517400410400

31

Valtonen Miikka

4085

804938737865741

32

Jalava Mauri

3814

498400610418400688400400

33

Halme Lauri

3749

400906739600509595

34

Koponen Simo

3332

40050241440004164000(0)400400

35

Lohikainen Timo

3184

40006046547507760

36

Yrjölä Jukka

3141

883807768683

37

Hämäläinen Ari

3000

100010001000

38

Kurhinen Tomi

2997

716630800851

39

Tuokko Jyrki

2854

400999647408400

40

Leinonen Kari

2850

659600672919

41

Palo-Järvinen Maria

2820

1000905915

42

Nousiainen Antti

2775

779741638617

43

Seppo Pohjoisaho

2685

400507400714664

44

Suominen Harri

2529

400516532681400

45

Timo Viento

2528

400400400400528400

46

Kauppila Sanna

2491

1000756735

47

Kotola Mikko

2145

935400810

48

Henriksson Matti

2056

4004004174394000

49

Alhokankare Annika

2000

400400400400400

50

Lehtonen Kaapo

1972

550729693

51

Ristolainen Janne

1916

6470400469400

52

Anttonen Mikko

1813

900913

53

Tuominen Marko

1600

400400400400

54

Kaija Esko

1521

760761

55

Nurmela Helmiina

1464

918546

56

Rauhamäki Anne

1457

700757

57

Lehmusvuori Enna

1357

400502455

58

Kivelä Jaakko

1340

425400515

59

Ilmonen Mikko

1314

400400514

60

Tatu Frisk

1230

671559

61

Vihervuori Mika

1200

400400400

62

Koivuniemi Kimmo

1174

6505240

63

Järvensivu Oula

986

986

64

Forsblom Vesa

985

985

65

Friman Sami

965

965

66

Hakkarainen Ella

930

930

67

Huostila Tommi

885

885

68

Mehtälä Markku

867

867

69

Lind Tomas

864

864

70

Larjanne Juho

800

400400

71

Siitonen Roosa

800

400400

72

Kekoni Jouni

800

400400

73

Turva Jukka

800

400400

74

Ruoti Roosa

754

754

75

Järvelä Emmi

749

749

76

Mashina Anna

734

734

77

Teirivaara Juha

722

722

78

Lehtonen Maiju

704

704

79

Gaasenbeek Celine

666

666

80

Kukkonen Saara

645

645

81

Toivonen Juuso

624

624

82

Juho Ala-Heikkilä

591

591

83

Sipilä Kirsi

578

578

84

Kohonen Janne

559

5590

85

Remahl Virpi

531

5310

86

Jokinen Pekka

516

516

87

Latva Katariina

501

501

88

Halme Aleksi

420

420

89

Hasu Eveliina

408

408

90

Laurell Olli

400

400

91

Räty Timo

400

400

92

Vuori Olli-Pekka

400

400

93

Saarinen Heikki

400

400

94

Heikkinen Jani

400

400

95

Pirinen Oona

400

400

96

Gaasenbeek Annlinn

400

400

97

Mäkelä Martti

400

400

98

Varamäki Jouni

400

400

99

Hirvonen Leena

400

4000

100

Stranden Ilkka

400

400

101

Ilomäki Mikko

400

400

102

Ristkari Samu

0

0

103

Lahtinen Jari

0

0

104

Lehtonen Uma

0

0

105

Mehtälä Jesper

0

0

106

Elina Kilpeläinen-Saarinen

0

0
C-rata
SijaNimiPisteet

1

Hirvonen Eerikki

9739

999100010001000941933999970975922

2

Dahlman Maarit

7826

887786629744775610887784(400)842882

3

Joonas Jernberg

7739

726599831778100079040061510001000

4

Einonen Päivi

5508

871859885895412796790

5

Tuominen Sini

5291

6110501912624445400906892

6

Järvelä Petri

5256

7156684008090512707628817

7

Laine Lauri

5114

400712400881454421747400699

8

Stranden Ilkka

5047

400711901999400400400836

9

Rantanen Mikko

4580

10005077276280591664463

10

Nurminen Hannu

4352

46006619990725400400707

11

Pelkonen Päivi

4164

(400)400400400400(400)400400483400400481

12

Rantalainen Tuija

4000

400(0)400400400400400400(0)400400400

13

Halme Sanna

4000

400400400400(0)400400400400400400

14

Matikainen Markku

3643

07189008990400726

15

Suni Mervi

3377

898820552400707

16

Orkola Antti

3155

775925793662

17

Suomela Juha

3110

529670702400400409

18

Leppäkorpi Eero

3020

4005470400473400400400

19

Lepola Antti

2932

4410720400839532

20

Lehtonen Uma

2778

908928942

21

Liukkonen Jari

2691

8625259044000

22

Suominen Harri

2679

926400536817

23

Halme Onni

2583

602400782799

24

Eurén Ari-Pekka

2505

668530400400507

25

Aaltonen Kati

2361

654400400507400

26

Kaasinen Tero

2118

931400787

27

Palo Juha

2078

477654947

28

Kiiskinen Elmo

2000

10001000

29

Ala-Heikkilä Juho

1996

1000996

30

Käyhkö Kari

1886

8861000

31

Marttinen Ella

1641

988653

32

Majuri Jukka

1600

400400400400

33

Järn Martti

1584

1000584

34

Ilomäki Mikko

1547

8130734

35

Pitkänen Reijo

1537

587950

36

Juntunen Anni

1521

400606515

37

Rinkinen Satu

1474

771703

38

Pulkkinen Varpu

1350

400400550

39

Vartiainen Panu

1200

4004004000

40

Pekkala-Mikkonen Anni

1092

692400

41

Tarkiainen Tia

1000

1000

42

Gaasenbeek Celine

1000

1000

43

Lind Tomas

999

999

44

Granqvist Tero

963

400563

45

Kokkonen Hannu

959

959

46

Kemppainen Samu

927

927

47

Elina Kilpeläinen-Saarinen

927

927

48

Jalava Mauri

918

918

49

Aherto Jorma

910

910

50

Lehtinen Teuvo

900

900

51

Gaasenbeek Cedric

873

873

52

Pammo Kalervo

800

0400400

53

Sani Mikko

789

789

54

Eskeli Sanni

751

751

55

Alhokankare Annika

666

666

56

Ranta Urpo

600

600

57

Nyberg Henry

570

570

58

Virolainen Sara

559

559

59

Lonka Hennariikka

510

510

60

Nikkari Paavo

498

0498

61

Siitonen Roosa

444

444

62

Viento Timo

411

411

63

Sillanpää Terhi

400

400

64

Laine Arttu

400

400

65

Repo Pekka

400

400

66

Anttila Markus

400

400

67

Mäki Katri

400

400

68

niipala Anssi

400

400

69

Niipala Tatu

400

400

70

Oiva Ala-Heikkilä

400

0400

71

Uusi-Simola Arto

400

400

72

Reitti Topias

400

400

73

Kainulainen Ari

0

0

74

Salo Tommi

0

0

75

Uusitalo Suvi-Päivikki

0

0
D-rata
SijaNimiPisteet

1

Tarkiainen Noa

8715

5381000100077710001000100010004001000

2

Sappinen Seppo

6399

957(400)983998(400)581400(0)400400400880400

3

Seija Lavia

6095

(0)(400)999995400732400400400400(400)969400

4

Rantalainen Arja

5800

(0)400100010004004004004004001000400

5

Rajala Päivi

4127

5300400737400400460400400400

6

Rantala Tuukka

2094

400781400513

7

Ala-Heikkilä Oiva

1359

959400

8

Toivonen Merja-Liisa

1140

740400

9

Latonummi Iisakki

1125

725400

10

Halme Sanna

1000

1000

11

Majuri Jukka

1000

1000

12

Haverinen Milja

1000

1000

13

Hirvonen Saara

996

996

14

Koljonen Jukka

992

0992

15

Mutikainen Viivi

785

785

16

Koivuniemi Kirsi

769

769

17

Salonen Lili

767

767

18

Salonen Lenni

764

764

19

Lusila Otso

446

446

20

Lusila Niilo

441

441

21

Karjalainen Benjamin

400

400

22

Vartiainen Elina

400

0400

23

Haarala Veeti

400

400

24

Lind Leo

400

400

25

Korpela Kaisla-Pilvi

400

400

26

Mäki Katri

400

400

27

Forss Mira

400

400

28

Luukko Jukka

400

400

29

Yrjölä Eevi

400

400

30

Karjalainen Oliver

0

0

31

Karjalainen Seela

0

0
background

Yhteystiedot

Puheenjohtaja
Kirsi Koivuniemi
koikka(at)phnet.fi
puh. 041 502 2037

Sihteeri
Timo Ahvenainen
timo.ahvenainen(at)elisanet.fi
puh. 040 531 2539

Mobilepay:
7662AB

Pankkiyhteys:
Orimattilan Osuuspankki
530807-279472
IBAN:FI11 5308 0720 0794 72

Rekisteröintinumero:
200.381

Y-tunnus:
3066434-2